tuoksu oli ensin vain
aistimusten reunamailla
lähemmäksi, enemmäksi, sinisemmäksi
ja kurkotti minuun
otti suureen kahmaloonsa kaiken toivon
ja mädän surun
kantoi ulos mustimmatkin salat
jaksoi riuhtoa valoon ne raskaimmatkin
kantoi jotta näkisi, näkisin
ja sisälleni jäivät vain
kauhu ja nauru
olen nyt sitä mikä edeltää tyhjää
taiteilijat, te hyvät, huonotkin
tervetuloa täyttämään eräs puhdas sydän
joka itkee kuin vastasyntynyt, ei turhaan koskaan
ja nauraa kuin ei surua olemassa olisikaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti