Kokoelma hetkiä

Vihdoinkin kuvia!

Olin siis viime viikonloppuna kipeänä. Kurkkupastillin paperissa oli kannustavia sanoja.

Kävelin kaupungilla köhästäni huolimatta.

Flatiron Building.

Mustikkaskonssi, aivan naurettavan hyvä.

Näkymä Highlinen kävelykadulta.

Sunnuntain aurinkoa kävin tunnelmoimassa Brooklynin puolella Dumbossa.

Viikolla kävimme eräänä iltana kattoterassilla drinkeillä. Katolla oli vilpoista, joten asiakaskunta käärityi tonttuviittoihin.

Kasvatin itselleni jättipään.

Kävimme myös hamppareilla Shakeshackissa. Legendaarinen paikka, ja aivan legendaarisen hyvät hampurilaiset! NAMINAMI.

Pikakelaus muutama päivä eteenpäin. Eilen kävimme tyttöjen kanssa elokuvissa. Tällä kertaa vuorossa oli The Big Wedding, romanttinen komedia. Leffa piristi pitkän ja hirveän työviikon jälkeen.

Tänään kävimme 2nd Aven ja 23rdin kulmassa Orion Dinerissa pancakeseilla. Otin kalkkunapekonia, pannaria ja munakokkelia, sekä tietenkin kahvia.10 dollarilla sai kolme naurettavan isoa pannukakkua ynnä muut lisät.

New Yorkissa ei saa syödä ennen kuin on kuvannut ruoan.

Aamiaisen jälkeen kävimme Hannan luona pullottamassa siman. Vietämme täälläkin vappua vapaapäivän merkeissä, ja menemme keskiviikkona piknikille Central Parkiin. Pitäähän simaa saada!

Union Square Parkissa myydään joka viikonloppu ruisleipää. Ihana tuoksu... :)

Istuskelimme päivän päätteeksi hetken Central Parkissa. Tänään oli tosi lämmin päivä, ja sainpa vähän pisamiakin jo kasvoihin. Toivottavasti kelit jatkuvat tällaisina.

Kotiin tultuani olen siivoillut ja pessyt pyykkiä. Huomenna ajattelin käydä lenkillä tai salilla ilmasta riippuen ja vihdoinkin suunnata sinne luonnontieteelliseen museoon ja Westsiden kirpparille. Ei saa hyytyä! Liikaa näkemistä ja tekemistä.

Koti-ikävä piinaa vähän väliä, mutta nyt ollaan jo lähellä puoliväliä. Kotihiiri sanoo hyvää yötä ja painaa pään tyynyyn. Sleep tight!

Väsyttääkö? VÄSYTTÄÄKÖ?!

Apua mikä päivä. Siis kirjaimellisesti, apua. Kello on 21:00, olen ollut kotona puoli tuntia. Ihan hullu, siis mielipuolinen, sekopäinen, out-of-this-world-työpäivä. 1) Turvallisuusneuvosto 2) iso raportin julkaisutilaisuus 3) Pekka Haaviston tapaamisten sumplimista 4) yleiskokous. Mitä just tapahtu? Missä mä oon ollu? Kestikö tää päivä vuoden?

Tässä päivässä ei ollut paljoa hyviä asioita. Oikeastaan ihan katastrofi. Kuten pomo sanoi, katastrofien kanssa pitää elää. Kivoja juttuja oli ilmainen lounas ja se, että hissi oli oikeassa kerroksessa kun tulin kotiin kauppakassien kanssa, eikä tarvinnu ootella. Hyvä saldo! Okei, oli kauppareissukin ihan kiva. Fairway on älyttömän ihana kauppa, siellä on kaikkea maan ja taivaan väliltä. Esim. eläviä hummereita.

Tehäänpä tästä päivästä nyt oppikokemus. Musta tuntuu, ettei tän pahemmaks voi mennä. Ylityötunneista saan vastaavasti vapaata joskus (en palkkaa tietenkään). Opin paljon uutta rauhanrakentamisesta, Afrikan turvallisuustilanteesta ja humanitaarisesta avusta. Siinäpä se. Nyt katon Greyn anatomiaa ja vaivun sikeään uneen heti kello 22.

Mulla on kuvia postattavana tästä viikosta, mut nyt en jaksa. Kyllä ne ilmestyy tänne, lupaan. Siitä tulee sitten pitkä juttu.

Varpaillaan

Pidin tänään elämäni ensimmäisen saikkupäivän töistä. Olen tosi flunssainen pikkuinen raato. Sen verran selvisin ulos, että hain kaksi rasiaa mansikoita herkuiksi ($1 per n. 400 gramman rasia! Ei paha). Katson telkkaria, syön mansikoita ja puuroa ja yritän parantua. Nyt alkaa jo helpottaa. Olen lääkinnyt itseäni inkivääri-chili-sitruuna -teellä ja hunajalla sekä tujuilla sinkkiannoksilla. Väittäisinpä, että lääkinnästä on ollut erittäin kovasti apua. 

Viikonloppua en ole kummemmin suunnitellut, sillä haluan parantua nyt kerralla potematta jälkitauteja viikkokausia. Jos olo sallii, käyn huomenna tutustumassa bussituristina johonkin uuteen alueeseen, ehkä Brooklynin puolella olemaan Dumbon alueeseen tai Williamsburgiin. Olen opetellut kulkemaan puolet työmatkasta bussilla, ja se on kyllä kätevää. Metrokortilla pääsee kulkemaan kaikilla kaupungin busseilla. Ne kyydit ovat aivan aarreaittoja! Lähes ilmaisia turistibussikyytejä, joissa saa selostuksenkin halutessaan, kunhan vain istahtaa paikallisen näköisen mummelin viereen ja kysyy kiltisti, tunteeko tämä aluetta. Sitten alkaa tekstiä tulla niin ettei ehdi edes kuunnella. 

Sunnuntaina olisi suunnitelmissa käydä brunssilla Susanin kanssa Riverbank State Parkissa sijaitsevassa Tian-ravintolassa. Sieltä on kuulemma mahtavat näköalat joelle ja kohtuuhintaiset, maistuvat ruuat. Brunssi on kyllä ihana asia, sellainen pitäisi järjestää vähintään kerran viikossa. Aamiainen keskellä päivää, pitkän kaavan mukaan. Nam, nam ja nam. Sunnuntaina olisi kivaa käydä myös luonnontieteellisessä museossa (Museum of Natural History) sekä Upper West Siden isolla Green Flea-kirpputorilla, mutta ei taida olla hyvä idea riehaantua niin kovasti. Tipuaskelin kohti tervettä oloa.

Katson telkkarista Bostonin pommi-iskuista epäillyn kiinniottouutisia. Viime päivinä on kyllä ollut koko ajan takaraivossa pieni pelko. Täällä terrorismin uhka leijuu koko ajan yllä, kaikki tiedostavat vaaran. Eletään näennäisesti tavallista elämää, mutta kuten eräs tv:ssä haastateltu totesi: "Olemme jatkuvasti varpaillamme, olemme olleet 9/11:sta asti. Pelkäämme, että jos päästämme keskittymisen herpaantumaan hetkeksikään, se hetki on meille kohtalokas. Sama pätee sekä valtioon että yksilöihin."

Pommi-iskuista puhutaan koko ajan, jatkuvasti, kaikkialla. Aihetta ei pääse karkuun. En osaa kuitenkaan olla huolissani yötä päivää. Pelko käy mielessä nähdessäni poliisit rynnäkkövarustuksessaan ja kuullessani kuulutukset, joissa kehotetaan tarkkailemaan "epäilyttäviä henkilöitä" ja ilmoittamaan viranomaisille esimerkiksi hylätyistä laukuista. Pelko häviää, kun pääsen tilanteesta pois. Kyllä, poliisi herättää minussa pelon. Sen läsnäolo ei suinkaan tee oloani turvalliseksi. Turvallinen olo tulee siitä, että ihmiset saavat elää omaa elämäänsä pelkäämättä ja ilman, että tavallisia askareita joudutaan kontrolloimaan kaikin voimin. Uskon Bostonin asukkaiden tuntevan nyt suurta helpotusta, eikä vain siksi, että epäilty on otettu kiinni. Heitä helpottanee myös se, että he saavat jälleen liikkua ja hengittää ilman, että poliisi vahtii heidän jokaista liikettään. 

P.S. Odotan innolla, että Jennan kirja "Ikävistä pohjattomin - Sisaruksen menettäneiden tarinoita" julkaistaan tämän vuoden aikana. Jenna kertoo julkaisuprosessista blogissaan. Kirjoitin hänen pyynnöstään tekstin kirjaan parinkymmenen muun joukossa. 

Jenna on yksi rohkeimmista tuntemistani ihmisistä. Nostan hattua hänen uskomattomille ponnisteluilleen tämän projektin toteutumiseksi. Hän on tukenut minua monissa elämäni käänteissä, kuten hän on tukenut useita muitakin. Kirjaa hän alkoi suunnitella tajuttuaan, ettei sisaruksen menettäneille ole tarjolla samanlaista apua ja tukea kuin esimerkiksi lapsensa menettäneille. Jälleen hän auttaa todella monia elämän runnomia tällä kirjalla. Kiitokset Jennalle.

Roosevelt Island

Sunnuntaina kävimme neljän tytön porukalla Roosevelt Islandilla. Saari on suikulan muotoinen maaläntti keskellä East Riveriä. Ajelimme sinne gondolilla, vai mikä tämä möhkäle on.

Saari tuntui ihan piilotetulta jalokiveltä keskellä New Yorkia. Kaunista, rauhallista, upeat näkymät. Suosittelen kaikille, erityisesti kauniina kesäpäivänä varmasti upea!

Siinä näkyy työpaikka, tuon kaikista korkeimman talon vasemmalla puolella oleva tönö.

Illalla kävimme elokuvissa. Katsoimme Ryan Goslingin uuden Place Beyond the Pines. Oli hyvä, vähän rankka mutta ajatuksia herättävä. Oikeudentajuni joutui prässiin, kun aloin miettiä muun muassa sitä, onko kosto ikinä oikein ja milloin kannattaa uhrata itsensä suojellakseen toista. Kannattaa käydä katsomassa.

Tällä viikolla olen tehnyt kotihommia, käynyt pizzalla Co.-nimisessä ravintolassa (9th Ave & 24th St), raportoinut turvallisuusneuvostosta, kouluttautunut ja nyt sairastan kotona. Nuha tuli ja vei puhdin. Täytyy levätä!

Sunday monkey

Viikko takana! Olen potenut armotonta väsymystä viimeiset seitsemän päivää, joten kotiin tultuani olen vain kaatunut sänkyyn ja vaipunut uneen, blogia pätkääkään miettimättä. Muuten, suosittelen nukkumista kaikille. Se parantaa kaikki vaivat. Unipainoitteisuudestani huolimatta jotain olen kuitenkin viikon aikana jaksanut tehdä ja nähdä, ja suurin osa niistä on ollut aika mukavia juttuja. Puhelin kulkee tietenkin aina mukana ja näpsin sillä niin paljon kuvia kuin vain jaksan, ihan teitä varten. 

Jotkin hassut jutut jää kuitenkin ikuistamatta, yleensä näin käy metrossa. Eilen metrossa oli aivan ihania lapsia: ensin äiti tuli kahden noin samanikäisen (2- ja 3-vuotiaat?) tytön kanssa junaan. Pienempi nukkui rattaissa, ja isosisko hellästi silitteli nukkuvan söpöläisen poskea ja peitteli tätä viltin alle. Hän vahti ettei kukaan töninyt rattaita tai puhunut liian kovaan ääneen. En ole koskaan ennen nähnyt niin hellää lasta, se sulatti koko junavaunun matkustajien sydämet. Seuraavaksi junaan tuli äiti noin 2-vuotiaan tytön kanssa. Tyttö oli ihan uskomattoman sosiaalinen! Hän solmi välittömästi ystävyyssuhteen ranskalaiseen turistiin ja pyysi äitiään ottamaan kuvia ystävyksistä yhdessä "Mommy! Pickurr!". Tytön oli pakko saada matkustaa ranskalaisen sylissä, ja kun uusi kaveri joutui jäämään junasta pois, kuului erittäin kovaääninen "NO!!" ja alkoi lohduton itku. Tyttö painoi pään ikkunaa vasten ja jäi nyyhkyttämään rakkaan ystävänsä perään. Jälleen, melkein koko vaunu eli hetkissä mukana ja tippahan siinä tuli linssiin. Tyttö löysi kuitenkin välittömästi uuden ystävän viereisestä naisesta ja päätyi jammailemaan Justin Timberlakea tämän headphoneista. Tämä aivan uskomaton sosiaalisuus ja iloisuus piristi ainakin minua.

Metrossa tulee vastaan muutakin mielenkiintoista. Siellä on ihan okei tuijottaa ja kuunnella toisia ihmisiä. Minulta on monesti kysytty, mikä ihmeen puhelin minulla oikein on, ja onko se parempi kuin iPhone. Joskus on kehuttu silmiä, joskus sinistä takkia, joskus tultu utelemaan, minkä kielistä kirjaa luen. Kanssamatkustajat liittyvät helposti vieraiden ihmisten keskusteluihin mukaan. Vähän aikaa sitten päädyin osalliseksi kahden amerikkalaisen (!!) kiistelyyn siitä, onko Rhode Island osavaltio vai ei. Kerrankin pääsin pätemään: "On se. Rhode Island on ainoa osavaltio, jonka nimi alkaa R:llä!" Pisteet mulle. Lisäksi pieni huomio. Metrojen penkit on mitoitettu aasialaisille pikkupyllyille, ei suinkaan tuhdeille jenkeille. Jos rivissä on kahdeksan penkkiä, siihen mahtuu yleensä istumaan 6 tai 7 ihmistä. Loput seisovat kyynärpäät toisten silmissä ja sateenvarjot painaen viereisten munuaisiin. 

Tämän viikon tapahtumiin. Aiemmin viikolla tein lujasti töitä, kävelin, shoppailin ja kävelin. Tiistaina oli ukkosmyrsky, joka teki mut tosi iloiseksi. Keskiviikkona naapuritalossa oli tulipalo, ja paikalle tuli 6 paloautoa, amppari ja poliisit. Myöhemmin yöllä viereisellä valtatiellä rysähti ihan kunnolla. Siellä oli kuulemma iso kolari, jota en kuitenkaan nähnyt. 

Lounaaksi hirveästi hedelmiä.

Tiistain helteistä iltapäivää vietin kokouksessa...

...Ja iltaa lenkillä.

Keskiviikkona kiertelin West Villagessa. Löysin ihanan kirjakaupan.

Perjantaina kävin Metissä (Metropolitan Museum of Art). Siellä saa maksaa sisäänpääsystä haluamansa summan. Opiskelijalle suositeltu hinta on $12, maksoin $10. Kiersin koko VALTAVAN museon läpi, mutta keskityin paremmin vain muutamaan näyttelyyn. Tuli nähtyä warholit, picassot, matisset ja muut. 

Eilinen oli turbopäivä. Kävin eilen brunssilla Michelin-tähden ravintolassa Publicissa (en voi kehua tarpeeksi), kiertelemässä kauppoja, Pinkyotton sample salessa, manikyyrissä Lower East Sidella ($8), ostin kahvakuulan ($4) ja kävin ekaa kertaa arcade-pelipaikassa pelaamassa flipperiä, tetristä ja pacmania. 

Yhtä juttua en ymmärrä; miten näillä suomalaisilla mimmeillä, harjoittelijoilla vieläpä, on varaa shoppailla ihan älyttömästi Michael Korsia, Calvin Kleinia, Coachia ja muita, käydä joka päivä ulkona syömässä ja drinkeillä, käydä keikoilla ja muissa tapahtumissa, kosmetologeilla, hieronnoissa ja vielä maksaa vuokra? Onko tapana sit vaan käyttää kaikki liikenevät hilut ja elää viime päivät ennen rahantuloa nollabudjetilla? Mikä on salaisuus?

Täällä on puut kukassa ja alkaa olla tosi nättiä. Kohta on aika tehdä pyöräretki Central Parkiin.