En ymmärrä onneani itsekään

Tulit tutuksi jo silloin, kun lapsena makasin tähtien alla. 

Oli talvi ja selkä vasten kylmää oli hetken aikaa hyvä olla. 

Kun ajat muuttuivat ja järvet sulivat, heitin kiviä järven syviin laineisiin. 

Vielä yksi, molskahtaisipa se kovempaa. Hiljaiset renkaat sanoivat hyvästit kauniille kaiulle. 

Kivi meni vettä liki. Meni vain, suoraan pinnan läpi. 

Minä en osannut tehdä samoin ja jäin miettimään. Minä jäin kaiken päälle kellumaan.

Sinä vedit minua jo silloin, kun istuin rannassa ja täytyin pienistä äänistä. Tiesin, että on olemassa totta toisaallakin.

Olen vuorovettä katseesi alla, liikun hengityksestä. En jaksaisi enää, mutta minkä sydämelleen voi. On hyvä muistaa, että olemme olleet yhdessä aina.

Kiasmassa itketti monestakin syystä. Lauttasaaressa sain omenoita ja barbapapa-mukillisen syksyltä maistuvaa punaviiniä. Arabiassa oli kuumailmapalloja, hanhia ja kivi, johon kirjoitetulle tekstille nyökkäilin. Itäkeskuksessa oli muslimimies, joka ohjeisti minua nukkumaan päiväunia töissä. Roihuvuoressa on yhden huoneen kokoinen kirjasto, johon sain opastetun kierroksen. Kaikkialla on aurinko.

Elämä täällä on yhtä aikaa hidasta ja nopeaa. Minä pysyn kyydissä tällä kertaa. En tahdo muuta kuin hyvät kengät ja värikkään elämän. 

Joskus sydän vielä rauhoittuu, rakastuu ja täyttyy. Tietää ettei juoksemalla pääse perille eikä karkuun.

Blogivinkki! Seuratkaa Tero Saarinen Companyn ja Apollon Yhteiskoulun Apollo tanssii -projektin blogia osoitteessa http://apollotanssii.blogspot.fi. Sinne päivitän kuulumisia tanssityöpajoista, jotka alkavat keskiviikkona 17.9. Ryhmän tanssiteos nähdään Aleksanterin teatterin lavalla 6.10. Mitä saadaan aikaan? Mitä oivalletaan? Löytyykö kaiken takaa vapaus ja yhteisön voima? Jännittävää! Pysykää kanavalla.

Jos yltäisin, ottaisin sua kädestä kiinni

Minä muutin taas. 

Asun nyt Roihuvuoressa Niinan luona. Tehtiin minulle maja nurkkaan, siellä minun on hyvä olla. Vaihdettiin järjestystä asunnon olohuoneessa ja tuotiin keittiöön ovi. Kahden naisen voimia koeteltiin, mutta kaikki on nyt ojennuksessa. Täällä elämä sujuu. Niinan ohella arvostan uudessa asuinpaikassani muun muassa seuraavia asioita:

Jättimäinen parveke riippukeinuineen

Kaasuliesi

Kaiken paikalleen tyynnyttävä idylli 

Meri

Haikeaa on se

Kuinka ihmiset ja linnut muodostavat parvia

Lähteäkseen vielä kerran

Aloitin tänään kolmen ja puolen kuukauden mittaisen harjoittelun Tero Saarinen Companyssa. Virallinen tittelini sähköpostin allekirjoituksessa on Trainee, Community Outreach Projects. Suomeksi (merkityksettömällä tönkkökielellä) vastaan siis yhteisö- ja kehityshankkeiden koordinoinnista ja viestinnästä. Uudessa työpaikassani ilakoin erityisesti seuraavista:

Työn tarkoitus, johon uskon

Kahvikone, jonka kanssa suunnittelemme ensi vuodelle syyshäitä

Läsnäoloa, onnea ja vapautta huokuvat työkaverit

Kiinnostavat projektit, joissa saan vastuuta

Työpaikka teatterin syleilyssä

Matkaan töihin bussilla ja metrolla. Työmatkaan menee päivittäin yhteensä reilu tunti. Käytän samoja vaatteita kuin Nykissä. Nämä pienet asiat saavat minut tuntemaan, että olen Nykissä taas. En pysty selittämään tätä! Ihan kuin saisin uuden yrityksen. Viimeksi en osannut ottaa kaikkea irti. Kuljin unelmassani aistit kiinni. Alan pikkuhiljaa uskoa toisiin mahdollisuuksiin: tämä on nimittäin minun unelmani nyt. Hupsua. Olen tehnyt täyden ympyrän ja päätynyt tekemään sitä työtä, josta lukiolaisena haaveilin. Osaisinpa kirjoittaa rehellisemmin siitä, millaista on tajuta olevansa jälleen kaiken alkulähteillä vaikkakin jo pitkän matkan kulkeneena. Toinen mahdollisuus, sitä se on.

Tuntuu hölmöltä sanoa tämä juuri kun on liikkunut hieman jonnekin.

Hoksasin kantapään kautta, että kannattaa vain odottaa hiljaa lempipaikassaan ja antaa maailman tulla luokseen. Silloin maailma, jonka saa kohdata on juuri se, jonka osaksi haluaa tulla. Säntäilemällä ympäriinsä etsien jotakin tuntematonta, mutta parempaa kuin entinen, päätyy kasvokkain vain itsensä kanssa. Uudestaan ja uudestaan, kunnes suostuu taipumaan.

Kirjoittamalla ymmärsin, että sanat eivät ole oikeastaan lainkaan tärkeitä. Niillä ei voi tehdä paljoakaan. Tärkeämpää on se, mikä jää sanojen väliin. Ilmeet ja pikkuiset pelot. Piirun verran pitkänpuoleisiksi venyneet katseet ja hetkeksi unohtunut hengitys.

Kaikki on hyvin silloin, kun ei ole mitään sanottavaa. Silloin vain tuntee, ja tuntee, ja tuntee. Selittämättä, mihinkään pyrkimättä. Silloin on luotu kolo, jossa on hyvä levätä. Vaikeudet tulevat  vielä, sillä sitä on elämä. Mutta katellaan. Vaikeudet saattavat pelätä minua enemmän kuin minä niitä.

Ps. Lauantaina on Yle Teemalla Tero-ilta. Katsokaa, millaisessa taikamaailmassa saan olla osana. 

Lauantaina 6.9.2014
18.35 Utelias iho – Tero Saarinen
19.29 HUNT
20.06 Tuoli enkelille
Kaikki ohjelmat tulevat katsottaviksi Areenaan ja ne uusitaan Teemalla sunnuntaina 7.9. klo 11.25 alkaen.