Tulit tutuksi jo silloin, kun lapsena makasin tähtien
alla.
Oli talvi ja selkä vasten kylmää oli hetken aikaa
hyvä olla.
Kun ajat muuttuivat ja järvet sulivat, heitin kiviä
järven syviin laineisiin.
Vielä yksi, molskahtaisipa se kovempaa.
Hiljaiset renkaat sanoivat hyvästit kauniille kaiulle.
Kivi meni vettä liki. Meni vain, suoraan pinnan
läpi.
Minä en osannut tehdä samoin ja jäin miettimään. Minä
jäin kaiken päälle kellumaan.
Sinä vedit minua jo silloin, kun istuin rannassa ja
täytyin pienistä äänistä. Tiesin, että on olemassa totta toisaallakin.
Olen vuorovettä katseesi alla, liikun hengityksestä.
En jaksaisi enää, mutta minkä sydämelleen voi. On hyvä muistaa, että olemme
olleet yhdessä aina.
Kiasmassa itketti monestakin syystä. Lauttasaaressa sain omenoita ja barbapapa-mukillisen syksyltä maistuvaa punaviiniä. Arabiassa oli kuumailmapalloja, hanhia ja kivi, johon kirjoitetulle tekstille nyökkäilin. Itäkeskuksessa oli muslimimies, joka ohjeisti minua nukkumaan päiväunia töissä. Roihuvuoressa on yhden huoneen kokoinen kirjasto, johon sain opastetun kierroksen. Kaikkialla on aurinko.
Elämä täällä on yhtä aikaa hidasta ja nopeaa. Minä pysyn kyydissä tällä kertaa. En tahdo muuta kuin hyvät kengät ja värikkään elämän.
 |
| Joskus sydän vielä rauhoittuu, rakastuu ja täyttyy. Tietää ettei juoksemalla pääse perille eikä karkuun. |
Blogivinkki! Seuratkaa Tero Saarinen Companyn ja Apollon Yhteiskoulun Apollo tanssii -projektin blogia osoitteessa http://apollotanssii.blogspot.fi. Sinne päivitän kuulumisia tanssityöpajoista, jotka alkavat keskiviikkona 17.9. Ryhmän tanssiteos nähdään Aleksanterin teatterin lavalla 6.10. Mitä saadaan aikaan? Mitä oivalletaan? Löytyykö kaiken takaa vapaus ja yhteisön voima? Jännittävää! Pysykää kanavalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti