Jos yltäisin, ottaisin sua kädestä kiinni

Minä muutin taas. 

Asun nyt Roihuvuoressa Niinan luona. Tehtiin minulle maja nurkkaan, siellä minun on hyvä olla. Vaihdettiin järjestystä asunnon olohuoneessa ja tuotiin keittiöön ovi. Kahden naisen voimia koeteltiin, mutta kaikki on nyt ojennuksessa. Täällä elämä sujuu. Niinan ohella arvostan uudessa asuinpaikassani muun muassa seuraavia asioita:

Jättimäinen parveke riippukeinuineen

Kaasuliesi

Kaiken paikalleen tyynnyttävä idylli 

Meri

Haikeaa on se

Kuinka ihmiset ja linnut muodostavat parvia

Lähteäkseen vielä kerran

Aloitin tänään kolmen ja puolen kuukauden mittaisen harjoittelun Tero Saarinen Companyssa. Virallinen tittelini sähköpostin allekirjoituksessa on Trainee, Community Outreach Projects. Suomeksi (merkityksettömällä tönkkökielellä) vastaan siis yhteisö- ja kehityshankkeiden koordinoinnista ja viestinnästä. Uudessa työpaikassani ilakoin erityisesti seuraavista:

Työn tarkoitus, johon uskon

Kahvikone, jonka kanssa suunnittelemme ensi vuodelle syyshäitä

Läsnäoloa, onnea ja vapautta huokuvat työkaverit

Kiinnostavat projektit, joissa saan vastuuta

Työpaikka teatterin syleilyssä

Matkaan töihin bussilla ja metrolla. Työmatkaan menee päivittäin yhteensä reilu tunti. Käytän samoja vaatteita kuin Nykissä. Nämä pienet asiat saavat minut tuntemaan, että olen Nykissä taas. En pysty selittämään tätä! Ihan kuin saisin uuden yrityksen. Viimeksi en osannut ottaa kaikkea irti. Kuljin unelmassani aistit kiinni. Alan pikkuhiljaa uskoa toisiin mahdollisuuksiin: tämä on nimittäin minun unelmani nyt. Hupsua. Olen tehnyt täyden ympyrän ja päätynyt tekemään sitä työtä, josta lukiolaisena haaveilin. Osaisinpa kirjoittaa rehellisemmin siitä, millaista on tajuta olevansa jälleen kaiken alkulähteillä vaikkakin jo pitkän matkan kulkeneena. Toinen mahdollisuus, sitä se on.

Tuntuu hölmöltä sanoa tämä juuri kun on liikkunut hieman jonnekin.

Hoksasin kantapään kautta, että kannattaa vain odottaa hiljaa lempipaikassaan ja antaa maailman tulla luokseen. Silloin maailma, jonka saa kohdata on juuri se, jonka osaksi haluaa tulla. Säntäilemällä ympäriinsä etsien jotakin tuntematonta, mutta parempaa kuin entinen, päätyy kasvokkain vain itsensä kanssa. Uudestaan ja uudestaan, kunnes suostuu taipumaan.

Kirjoittamalla ymmärsin, että sanat eivät ole oikeastaan lainkaan tärkeitä. Niillä ei voi tehdä paljoakaan. Tärkeämpää on se, mikä jää sanojen väliin. Ilmeet ja pikkuiset pelot. Piirun verran pitkänpuoleisiksi venyneet katseet ja hetkeksi unohtunut hengitys.

Kaikki on hyvin silloin, kun ei ole mitään sanottavaa. Silloin vain tuntee, ja tuntee, ja tuntee. Selittämättä, mihinkään pyrkimättä. Silloin on luotu kolo, jossa on hyvä levätä. Vaikeudet tulevat  vielä, sillä sitä on elämä. Mutta katellaan. Vaikeudet saattavat pelätä minua enemmän kuin minä niitä.

Ps. Lauantaina on Yle Teemalla Tero-ilta. Katsokaa, millaisessa taikamaailmassa saan olla osana. 

Lauantaina 6.9.2014
18.35 Utelias iho – Tero Saarinen
19.29 HUNT
20.06 Tuoli enkelille
Kaikki ohjelmat tulevat katsottaviksi Areenaan ja ne uusitaan Teemalla sunnuntaina 7.9. klo 11.25 alkaen.