Voi onnekasta tyhmeliiniä.

Lähden kesäkuun alussa kolmeksi kuukaudeksi Pietariin töihin. Muutan Venäjälle yksin, luultavasti johonkin kimppakämppään. Toivon, että saan tietää lisää asuntotilanteesta tällä viikolla, sillä vielä minulla ei ole minkäänlaista havaintoa asumuksesta. Mikäli minulle myönnetään viisumi (hakemuksen täyttäminen oli yllättävän haastavaa, ja unohdin kaiken lisäksi laittaa mukaan matkavakuutustodistuksen), se alkaa 1.6. Työt alkavat 4.6, joten minulla on viikonlopun verran aikaa asettua aloilleni suureen ja ihmeelliseen kaupunkiin. Minua jännittää.

Puhun jonkin verran venäjää, ja ymmärrän puhuttua venäjää ihan hyvin. Kirjallinen venäjä on haastavaa, mutta jokaista kirjainta ja sanaa ei tarvitse erikeen muistella. Uskon, että kesän jälkeen kieli on jo paremmin hallussa. Menen töihin suomalaiseen työyhteisöön, joten päivät menevät suomen kieltä kuunnellen. Arkea on kuitenkin hallittava venäjäksi. Onneksi minulla on etäapu Suomessa. Jännitän eniten aivan tavallisia puhumistilanteita, esimerkiksi kaupoissa ja ravintoloissa asiointia. Venäläiset asiakaspalvelijat eivät ole oman kokemukseni mukaan niitä kärsivällisimpiä, joten minun on vain oltava tomera tyttö myös venäjäksi. Jos minua ei ymmärretä, aion puhua kovempaa.

Olen käynyt Pietarissa kerran aikaisemmin, joulukuussa 2009. Tuosta matkasta mieleeni on jäänyt kaupungin koko ja sammumaton elämä. Siellä tapahtuu koko ajan. En malta odottaa, että pääsen näkemään kaikkea uutta. Haluan todistaa itselleni, että pärjään ihmisvilinässä yksin. Haluan myös näyttää itselleni, että tulen löytämään kavereita ja muita sosiaalisia kontakteja, enkä jää koko kesäksi yksinäisyyden valtaan. Uskon, että tulen tuntemaan koti-ikävää ja haaveilemaan helposta elämästä Suomessa, mutta kaikki rakas odottaa minua täällä. Palaan elo-syyskuun vaihteessa ja muutamme takaisin Tampereelle jatkamaan opiskelua. Tuolloin etsimme uuden asunnon ja aloitamme jälleen alusta.

Olen tästä tulevasta kesästä ja työpaikasta todella innoissani. Kevät on ollut erityisen raskas, ja kesästäkin tulee työntäyteinen. Pääsen kuitenkin kokemaan jotakin sellaista, mistä olen haaveillut koko pienen ikäni. Pääsen töihin valtiolle, ulkomaille, Venäjälle. Pääsen pois asiakaspalvelutyöstä ravintoloissa. Saan kuukausipalkkaa. Saan irtautua arkisista rutiineistani ja opetella uutta. Saan myös mahdollisuuden nähdä, millaisesta kulttuurista poikaystäväni tulee.

Kolme kuukautta on lyhyt aika, ja haluaisin nähdä kaiken tuona aikana. Aion kuitenkin muistaa olla armollinen itseäni kohtaan. Tavoitteeni on palata Suomeen yhtä tai useampaa kokemusta rikkaampana, ei saavuttaa mitään sen kummempaa. Käyn hakemassa Venäjältä aurinkoisia muistoja ja hassuja tarinoita elämästäni toisessa maassa. Toivottavasti minulla on syksyllä taskun pohjalla myös hieman rahaa tulevaa opiskelun täyteistä talvea varten. Minulla on tunne, että tästä kesästä tulee erinomainen. 

Olen yrittänyt kahlita intoani vielä toistaiseksi, mutta tätä biisiä kuunnellessa alkaa maa polttaa jalkojen alla... Tekisi mieli mennä jo!