Pietari on edelleen kiva.
Mulla on täällä hauskaa, olen tehnyt enemmän asioita kuin Suomessa koko vuonna. En tule enää koskaan viettämään tälläistä kesää. Ajatus kolmen viikon päästä koittavasta lähdöstä saa minut sekavaksi, sillä kotona Suomessa minua odottavat ihanat rakkaat kultaset, mutta tänne joudun jättämään paljon. En aio ajatella lähtöä vielä pariin viikkoon, vielä ei ole aika. Nyt teen kaikki ne asiat, joista haaveilen.
Parhaita juttuja täällä ovat yhdessä istutut illat ja kävelyillä löytyneet uudet paikat. Viime sunnuntain ilotulitus oli niin hieno, että saatoin itkeä. Se hetki taisi kaikessa absurdiudessaan jäädä ikuisesti mieleeni.
Olen tajunnut täällä sen, että olen oikealla tiellä myös opiskelujen suhteen. On ollut aikaa ajatella työnteon tiimellyksessä. Tällä hetkellä olen suojeltu ja valvottu, asun hyvällä alueella ja tienaan yli kymmenkertaisesti normaalin venäläisen eläkeläisen palkan verran. Työ on kuitenkin näyttänyt myös rumat puolet Mama Russiasta. Työssäni olen nähnyt ihmisiä, jotka haluavat epätoivoisesti pois Venäjältä, ja ymmärrän sen täysin.
Elämä täällä voi olla niin epäreilua, ettei sitä voi edes elämäksi
nimittää. Siitä huolimatta haluan oppia lisää, nähdä lisää ja ennen
kaikkea opettaa muille suomalaisille, mitä Venäjä on. Aion opiskella pääni solmuun oikeustiedettä ja tutkia järjestöjen mahdollisuuksia täällä ja Suomessa. Minä tiedän nyt, mitä aion tehdä. JESS. Kiitos Pietari.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti