Paluu

Aika jatkaa kirjoittamista! Pietarilaiskertomukset saavat jatkoa tamperelaistarinoista. Kirjoitusten julkaiseminen jäi vähiin kesän aikana, vaikka kerrottavaa ehkä olisikin ollut. Olen tyytyväinen, että kirjoitin edes ne kahdeksan tekstiä, sillä kotona vietettyä vapaa-aikaa oli vähän. Onneksi kirjoitin muistisanoja vihkoihin, niiden avulla olen nyt muistellut paikkoja ja iltoja. Tuskin ne ikuisesti muistuvat mieleen samoin kuin nyt... Täytyy hankkia uutta muisteltavaa ennen kuin nämä tapahtumat unohtuvat.

Olen ollut Suomessa nyt melkein tasan kuukauden, ja Pietarin tapahtumat alkavat siis valua muistoihin. Enää ne eivät ole aivan iholla, vaan lähinnä palaavat mieleen kuvien, musiikin ja tavaroiden kautta. Haikea olo, mutta samalla erittäin kiitollinen. Kesä toi tullessaan uskomattoman hienoja kokemuksia. Olen myös oppinut arvostamaan kotia eri tavalla. Minulla on oma turvapaikka, johon palata päivittäin. Täällä minulla on kaikki itselleni tärkeä, eikä yhtään enempää. Kesän aikana opin elämään ilman turhaa tavaraa, ja samaa haluan jatkaa kotona. Vaatekaappiin mahtuu retkujen lisäksi myös lakanat ja laukut. Heitin suuren osan vaatteista ja kengistä UFF:ille, ja vieläkin olisi karsittavaa. Vaatteiden omistaminen ei hyödytä mitään, jos ne eivät tee omistajaansa iloiseksi.

Suomeen paluun jälkeen minulla on ollut outo olo. Ei, en hankkinut reissultani hepatiittia tai loisia. Tarkoitan jonkinlaista "kulttuurishokkia", tosin pienessä mittakaavassa. Mietin päivittäin, mitä itua opiskelussa ja tavallisissa päivissä on. Pohdin pääni puhki, mihin minun pitäisi tähdätä. Jokaisen päivän tulisi olla tuore ja uniikki, mutta sellaisen elämän tavoittelu on erittäin raskasta. Usein päädynkin sohvan pohjalle piehtaroimaan omantunnon kysymysten kanssa: mihin minä muka tällä menolla päädyn? Olen tajunnut, että olen kunnianhimoinen. Minun on pakko saada työpaikka, jonka mukana tulee vastuuta. Yleensä kuitenkin kyllästyn vastuunkantamiseen nopeasti, sillä siitä ei saa palkintoja eikä selkääntaputuksia. Se on typerää hommaa: miksi vastata toisten tyhmeliinien hölmöilyistä? Olisi niin mukavaa saada kehuja ja kukkapuskia hyvin hoidetuista hommista, mutta ei. Tarjolla on vain seuraava urakka hoidettavaksi. Puhun tässä nyt luottamustehtävistä, sillä työelämän johtajuudesta minulla on vain vähän kokemusta.

Miksi en menisi siitä, missä aita on matalin? Vähemmälläkin urhoollisuudella voi saavuttaa tunteen merkityksellisen työn tekemisestä ja työn tuottamasta palkitsevuudesta. Tämän ajatustyön tein kesän aikana. Kaikki tai ei mitään. Jos haluan jotain, minun täytyy saada koko paketti. Jos aloitan harrastuksen, teen sitä pää sauhuten ja kroppa huutaen. Jos opiskelen, opiskelen sitten vauhdilla. Tämä syksy on mennyt laabaillen kotona ja mietiskellen toimintastrategiaa tulevaa varten: mistä teen gradun? Missä aikataulussa? Mitä muuta teen tänä vuonna? Missä lomailen, ja milloin? Suunnitelma on kaiken A ja O, hän sanoo. Laabailun lomassa ei ole ehtinyt keskittyä urheiluun ja opiskeluun, eli asioihin, jotka tässä elämäntilanteessa ovat ne tärkeimmät. Suuri osa ystävistäni on kaukana, ja sekin tekee minut apeaksi. Tämä kombo on sekoittanut pääni ja saanut oudon olon aikaan. Olen miettinyt, mitä tekisin, mutten ole tehnyt yhtään mitään. Nyt pitää rohkaistua ja alkaa toimeen. Sunnuntaina on gradun ideapaperin palautus, ja tiistaina valtio-opin tentti. Jos nyt aloittaisin näistä ja unohtaisin itseni analysoinnin hetkeksi toviksi.  Se on niin kovin itsekästä puuhaa, että ihan hävettää. Mikäs minulla muka on huonosti? Paljon paremmin eivät voisi asiat olla.

 Karvarousku-maatuska!

Syksy on ihana vuodenaika! Ruska! Raikkaus! 

Kuvat elokuulta, kesän ainoalta mökkiviikonlopulta.

Älkää unohtako minua, palaan taas aivoitusteni kanssa. Ohjelmassa muun muassa uudet liikunta- ja ravintokuviot, tapahtumaraportit, kirjavinkit ja niin edelleen!