Olen käynyt matsia omantunnontuskieni kanssa jo pitkään. Mielessäni on asunut pieni kärttyinen kailottaja, joka on komentanut minua joka päivä, aamusta iltaan: "Kirjoita! Kirjoita mitä vain!" Olen mennyt käskyistä paniikkiin ja alkanut pelätä kirjoittamista. Mistä voisin kirjoittaa? Mistä minulla olisi sanottavaa?
Vihdoinkin, vuosien odottamisen jälkeen, sanat palailevat mieleeni. Olen jälleen alkanut ajatella tarinoina ja lauseenpätkinä. Tiedättekö, mitä tästä on kiittäminen? Gradua. Joudun juoksemaan gradua karkuun niin kovaa kuin jaloistani pääsen, mutta se uhkaa silti saavuttaa minua. Ainakin se aiheuttaa painajaisia, unettomuutta ja tiettyjen ihmiskohtaamisten välttelyä yliopistolla. Kaikesta kurjasta huolimatta, olen äärimmäisen iloinen huomattuani, ettei rakkaus arkipäivän tarinoita ja elämän voimien pohtimista kohtaan ole minussa kuollut. Olen julkaissut täällä lyhyitä tekstejä, jotain runon tapaisia. Olen aina jollain tavalla hävennyt sitä, että kirjoitan niitä, enkä ole aiemmin näyttänyt niitä kenellekään. Nyt rehellisyyden puuskissani olen pistänyt niitä esille, vaikka se hölmöltä tuntuukin. Runon kaltaisten tekstien lukeminen ja niiden sisään pääseminen on monille outo ajatus, minkä vuoksi niitä on hupsua kirjoittaa. Rivit avautuvat niin harvoille. En ole kuitenkaan ikinä ajatellut, että kirjoittaisin kenellekään muulle. Otan tämän ikään kuin harjoituksena gradua ajatellen, sillä siitähän tulee julkinen opinnäyte. Minun on opittava päästämään irti omista teksteistäni ja laitettava ne muiden armoille. Niinpä hyppäsin kylmään veteen ja annan teidän lukea, mitä oikeasti kirjoitan.
 |
| via Pinterest |
Tekstitiedosto nimeltään "Miksi en osaa kirjoittaa" sisältää monta lyhyttä tekstiä ja pidempää tarinaa oikeasta elämästä. Se on jo lähes 30 sivun mittainen. Salaisuus taitaa olla juurikin tuossa nimessä. Ehkä minun on nimettävä gradutiedostotkin uudestaan: "Kauppalista", "Tosi Rancca Jalkatreeni" ja "Opettele jonglööraamaan seitsemässä minuutissa!"
Hieman vain pistää harmittamaan kun mietin, kuinka paljon olisin tehnyt graduani samassa ajassa. En kuitenkaan voi olla kaikkea yhtä aikaa. Haluan gradun edustavan minua, omia ajatuksiani valitsemastani aiheesta. Vielä yksinkertaisemmin sanottuna, en voi rakastaa graduani, ennen kuin rakastan itseäni.
Sälekaihdinten välistä näkyy välähdyksiä kaukomaista
Mieleni on hetken hiljaa, se lepää
Pian se herää, alkaa jokellella, kapuaa pois pitkin sänkynsä pinnoja
Tuolloin on oltava valmis siitä huolta pitämään
Ruokkimaan, hellimään
Sillä tehtäväkseni olen ottanut
Nyt tunnette minut jälleen hieman paremmin. Tuntuu, että olen sen ystävilleni ja perheelleni velkaa. Taidan olla velkaa myös yhden opinnäytetyön ja muutaman kultaharkon. Jonain päivänä, jonain päivänä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti