Bronx, Arms Trade Treaty ja Yale

Kirjoittelenpa nyt tapani mukaan yhdessä postauksessa koko viikon tapahtumat. 

Viime viikon sunnuntain vietimme isolla porukalla päivää Bronxissa. Ohjelmassa oli Bronxin eläintarha, Zero Otto Nove -ravintola Bronxin pikku-Italiassa ja lopuksi Yankeesin (baseball-) peli. Mahtava päivä!

Kirahvit on maailman ihanimpia eläimiä.

 Piti testata, että kai mun käsi on pienempi kuin urosgorillan. No olihan se onneksi.

Otin Zero Otto Novessa hassun pizzan, jossa oli tomaattikastikkeen sijasta kurpitsapyrettä (butternut squash puree). Erittäin hyvää ja kummallista!

Baseballpeli oli hauska! Ymmärsin pelistä loppujen lopuksi yllättävän paljon, sillä olin katsonut pari peliä telkkarista. Ottelu loppui vaan kesken sateen takia, mutta Yankees oli häviöllä muutenkin.

Maanantai oli jännittävä päivä töissä. Ulkoministeri Tuomioja tuli edustustoon, ja pääsin esittäytymään. Edustustoon tuli myös useiden muiden maiden ulkopolitiikan johtohahmoja aamiaiselle ennen asekauppasopimuksen allekirjoitusta. Pääsin todistamaan itse allekirjoitustilaisuuttakin! Taisi olla ulkopoliittisen urani huippukohta, kun istuin salissa Suomen edustajana hurraamassa muun muassa Togolle, Tuvalulle ja Mauritanialle heidän edustajiensa raapustaessaan allekirjoitukset kirjaan. USKOMATON fiilis. Suomi on tehnyt paljon sopimuksen syntymiseksi, joten tämä oli merkittävä hetki. 67 maata allekirjoitti sopimuksen ensimmäisenä päivänä, mikä on paljon yli odotuksien.  

Lounassmoothiet.

Meillä oli vakavia ongelmia kotona alkuviikosta. Yläkerrasta valui vettä kylppärin katon läpi ja teki pahaa jälkeä. Talon talkkari ei saa paljoakaan aikaiseksi, joten tilanteeseen puuttuminen kesti kauan. Korjaustoimia odotellessa...

Perjantaina oli työpaikan virkistyspäivä. Kiersimme kolme viinitilaa Long Islandilla "party busilla" ja maistelimme paikallisia viinejä. Ihan kiva päivä, mutta myrskyisä sää vaikutti tunnelmaan. Floridassa riehuneen trooppisen myrskyn pahin kärki jätti onneksi saapumatta New Yorkiin!

Illalla kävimme vielä toisen poliittisen harjoittelijan kanssa edustamassa Turkin legendaarisissa juhlissa, joissa oli ihan järkyttävä meno. Olisi pitänyt boikotoida kokonaan, poliittisista syistä tietenkin, mutta pakko oli kurkata. Virhe. Siellä oli turvaneuvostomaiden virkamiehet ja -naiset täydessä vauhdissa, mutta ei harjoittelijoillakaan yhtään rauhallisempi tahti ollut. 

Tänään oli jännittävä päivä! Lähdimme kahden työkaverin ja erään suomalaisen tytön kanssa New Haveniin, Yalen yliopistoon päiväretkelle. New Haveniin pääsee junalla (Metro-North) Grand Centralilta, ja edestakainen lippu makso $31. Matka kesti vajaat pari tuntia.

Kävimme lounaalla Louis Lunchissa, jossa on (tosi?)tarinan mukaan keksitty burger! Vaihtoehtoja burgereissa ei ole, vaan on otettava mitä annetaan. Jos ryhtyy vaatimaan muutoksia, joutuu pihalle puljusta. Burger oli hyvä, paksu pihvi paahtoleipien välissä.  Lisukkeeksi tuli perunasalaattia, jota en kuitenkaan jaksanut popsia. Surku.

Lounaan jälkeen loikkasimme Yale-kierrokselle! Ihana, ihana, ihana paikka. Jos minulla olisi ylimääräiset $250 000, tuolla haluaisin opiskella. Minulla oli kampuksella kävellessäni todella iloinen ja kotoisa olo. Ostin Yale-paidan ja housut, joten voin nyt kuvitella olevani Rory Gilmore. Yalessa kannattaa lähteä käymään, jos New Yorkissa majailee pidemmän aikaa.

Yksi Gutenbergin ensimmäisen painokoneen seitsemästä tuotoksesta, Uusi testamentti.

 Hullaannuin Sterling-kirjastosta, totta kai. Syyyyyvä huokaus.

Ensi viikko on viimeinen kokonainen työviikko, ja kiireinen sellainen tulee olemaankin. Suunnitelmissa vapaa-ajalla on urheilla (läski kertyy, kuten ruokakertomuksista varmaan kuulee, mutta väliäkö tuolla), käydä ehkä jossakin teatterissa, jos satun saamaan lipun ja etsiä tuliaisia.

Väsyttääkö? VÄSYTTÄÄKÖ?!

Apua mikä päivä. Siis kirjaimellisesti, apua. Kello on 21:00, olen ollut kotona puoli tuntia. Ihan hullu, siis mielipuolinen, sekopäinen, out-of-this-world-työpäivä. 1) Turvallisuusneuvosto 2) iso raportin julkaisutilaisuus 3) Pekka Haaviston tapaamisten sumplimista 4) yleiskokous. Mitä just tapahtu? Missä mä oon ollu? Kestikö tää päivä vuoden?

Tässä päivässä ei ollut paljoa hyviä asioita. Oikeastaan ihan katastrofi. Kuten pomo sanoi, katastrofien kanssa pitää elää. Kivoja juttuja oli ilmainen lounas ja se, että hissi oli oikeassa kerroksessa kun tulin kotiin kauppakassien kanssa, eikä tarvinnu ootella. Hyvä saldo! Okei, oli kauppareissukin ihan kiva. Fairway on älyttömän ihana kauppa, siellä on kaikkea maan ja taivaan väliltä. Esim. eläviä hummereita.

Tehäänpä tästä päivästä nyt oppikokemus. Musta tuntuu, ettei tän pahemmaks voi mennä. Ylityötunneista saan vastaavasti vapaata joskus (en palkkaa tietenkään). Opin paljon uutta rauhanrakentamisesta, Afrikan turvallisuustilanteesta ja humanitaarisesta avusta. Siinäpä se. Nyt katon Greyn anatomiaa ja vaivun sikeään uneen heti kello 22.

Mulla on kuvia postattavana tästä viikosta, mut nyt en jaksa. Kyllä ne ilmestyy tänne, lupaan. Siitä tulee sitten pitkä juttu.

Sunday monkey

Viikko takana! Olen potenut armotonta väsymystä viimeiset seitsemän päivää, joten kotiin tultuani olen vain kaatunut sänkyyn ja vaipunut uneen, blogia pätkääkään miettimättä. Muuten, suosittelen nukkumista kaikille. Se parantaa kaikki vaivat. Unipainoitteisuudestani huolimatta jotain olen kuitenkin viikon aikana jaksanut tehdä ja nähdä, ja suurin osa niistä on ollut aika mukavia juttuja. Puhelin kulkee tietenkin aina mukana ja näpsin sillä niin paljon kuvia kuin vain jaksan, ihan teitä varten. 

Jotkin hassut jutut jää kuitenkin ikuistamatta, yleensä näin käy metrossa. Eilen metrossa oli aivan ihania lapsia: ensin äiti tuli kahden noin samanikäisen (2- ja 3-vuotiaat?) tytön kanssa junaan. Pienempi nukkui rattaissa, ja isosisko hellästi silitteli nukkuvan söpöläisen poskea ja peitteli tätä viltin alle. Hän vahti ettei kukaan töninyt rattaita tai puhunut liian kovaan ääneen. En ole koskaan ennen nähnyt niin hellää lasta, se sulatti koko junavaunun matkustajien sydämet. Seuraavaksi junaan tuli äiti noin 2-vuotiaan tytön kanssa. Tyttö oli ihan uskomattoman sosiaalinen! Hän solmi välittömästi ystävyyssuhteen ranskalaiseen turistiin ja pyysi äitiään ottamaan kuvia ystävyksistä yhdessä "Mommy! Pickurr!". Tytön oli pakko saada matkustaa ranskalaisen sylissä, ja kun uusi kaveri joutui jäämään junasta pois, kuului erittäin kovaääninen "NO!!" ja alkoi lohduton itku. Tyttö painoi pään ikkunaa vasten ja jäi nyyhkyttämään rakkaan ystävänsä perään. Jälleen, melkein koko vaunu eli hetkissä mukana ja tippahan siinä tuli linssiin. Tyttö löysi kuitenkin välittömästi uuden ystävän viereisestä naisesta ja päätyi jammailemaan Justin Timberlakea tämän headphoneista. Tämä aivan uskomaton sosiaalisuus ja iloisuus piristi ainakin minua.

Metrossa tulee vastaan muutakin mielenkiintoista. Siellä on ihan okei tuijottaa ja kuunnella toisia ihmisiä. Minulta on monesti kysytty, mikä ihmeen puhelin minulla oikein on, ja onko se parempi kuin iPhone. Joskus on kehuttu silmiä, joskus sinistä takkia, joskus tultu utelemaan, minkä kielistä kirjaa luen. Kanssamatkustajat liittyvät helposti vieraiden ihmisten keskusteluihin mukaan. Vähän aikaa sitten päädyin osalliseksi kahden amerikkalaisen (!!) kiistelyyn siitä, onko Rhode Island osavaltio vai ei. Kerrankin pääsin pätemään: "On se. Rhode Island on ainoa osavaltio, jonka nimi alkaa R:llä!" Pisteet mulle. Lisäksi pieni huomio. Metrojen penkit on mitoitettu aasialaisille pikkupyllyille, ei suinkaan tuhdeille jenkeille. Jos rivissä on kahdeksan penkkiä, siihen mahtuu yleensä istumaan 6 tai 7 ihmistä. Loput seisovat kyynärpäät toisten silmissä ja sateenvarjot painaen viereisten munuaisiin. 

Tämän viikon tapahtumiin. Aiemmin viikolla tein lujasti töitä, kävelin, shoppailin ja kävelin. Tiistaina oli ukkosmyrsky, joka teki mut tosi iloiseksi. Keskiviikkona naapuritalossa oli tulipalo, ja paikalle tuli 6 paloautoa, amppari ja poliisit. Myöhemmin yöllä viereisellä valtatiellä rysähti ihan kunnolla. Siellä oli kuulemma iso kolari, jota en kuitenkaan nähnyt. 

Lounaaksi hirveästi hedelmiä.

Tiistain helteistä iltapäivää vietin kokouksessa...

...Ja iltaa lenkillä.

Keskiviikkona kiertelin West Villagessa. Löysin ihanan kirjakaupan.

Perjantaina kävin Metissä (Metropolitan Museum of Art). Siellä saa maksaa sisäänpääsystä haluamansa summan. Opiskelijalle suositeltu hinta on $12, maksoin $10. Kiersin koko VALTAVAN museon läpi, mutta keskityin paremmin vain muutamaan näyttelyyn. Tuli nähtyä warholit, picassot, matisset ja muut. 

Eilinen oli turbopäivä. Kävin eilen brunssilla Michelin-tähden ravintolassa Publicissa (en voi kehua tarpeeksi), kiertelemässä kauppoja, Pinkyotton sample salessa, manikyyrissä Lower East Sidella ($8), ostin kahvakuulan ($4) ja kävin ekaa kertaa arcade-pelipaikassa pelaamassa flipperiä, tetristä ja pacmania. 

Yhtä juttua en ymmärrä; miten näillä suomalaisilla mimmeillä, harjoittelijoilla vieläpä, on varaa shoppailla ihan älyttömästi Michael Korsia, Calvin Kleinia, Coachia ja muita, käydä joka päivä ulkona syömässä ja drinkeillä, käydä keikoilla ja muissa tapahtumissa, kosmetologeilla, hieronnoissa ja vielä maksaa vuokra? Onko tapana sit vaan käyttää kaikki liikenevät hilut ja elää viime päivät ennen rahantuloa nollabudjetilla? Mikä on salaisuus?

Täällä on puut kukassa ja alkaa olla tosi nättiä. Kohta on aika tehdä pyöräretki Central Parkiin.