Planeettani Tampere

Hautausmaat vetävät minua puoleensa, ja kävelyni vievätkin usein niiden halki. Joskus jään harhailemaan hautojen väliin ja lukemaan kivien tekstejä. 

Hautausmailla on oma estetiikkansa, joka ei näy missään muualla. Hautausmaat näyttävät hyvästeiltä. Ne viestittävät kuolemaan liittyvää pelkoa ja yritelmiä luoda maailmoja kuoleman jälkeiseen aikaan. Niissä on samaan aikaan rakkautta ja helpotusta, pahojen tekojen unohdusta. Haudoista ei näe, mitä ihmiset ovat eläessään tehneet. He ovat saattaneet olla pyhimyksiä tai piruja. Oli miten oli, se kaikki on mennyttä. On vain riveittäin kiviä ja nimiä. Kynttilät siellä täällä ovat merkkeinä siitä, että joku yhä muistaa. Sanotut ja tehdyt asiat unohtuvat, mutta tunne ei. Kynttilä tarkoittaa, että kuollut ihminen on saanut jossakin yhä elävässä aikaan tunteen. Se onkin elämässä ainoa asia, johon pystymme. 

Pyynikki. Katsokaa nyt tuota valoilmiötä. Minulla on sitä kova ikävä. Sitä, ja lunta. Luontoäidillä on nyt ilmeisen pimeä vaihe. Jopa hautausmaat tuntuvat piristäviltä verrattuna Äiti Maan goottifiiliksiin. Olen pakoillut ulkomaailmaa puntille, biljardin ja lautapelien pariin, uuteen oranssiin huiviin (rakkautta ensikohtaamisella) ja kirjoihin. Tällä hetkellä sängyssäni pyörii sitä iänikuista Bukowskia, Harmajaa, Franklia, Waltaria, Chomskya ja Saarikoskea. Ja yksi tenttikirja.

Crispy cookie

Jostain syystä olen ollut niin ”kiireinen”, etten muka ole ehtinyt päivittää. Kiireeni koostuu muun muassa syömisestä, Big Bang Theoryn katsomisesta ja muuttamisesta alakerran asuntoon. Nyt töissä on hyvää aikaa kirjoittaa blogia!

Annina tuli sunnuntaina New Yorkiin luokseni majailemaan, ja on täällä perjantaihin asti. Viime viikko oli muutenkin jännä, sillä torstaina muutin alakertaan. Perjantaina kävimme työkavereiden kanssa istumassa iltaa $3 Tavernissa 2nd Avenuella 34th St.n kohdalla. Siellä näytettiin korista ja NHL:ää mukavalla pikkusisäpihalla, joten tykkäsin paikasta. Lauantaina olikin kodinhoitopäivä: jättikasa pyykkiä ja ruokakauppareissu Fairway’iin. Sunnuntaina kävin Upper West Siden kirpparilla, Central Parkissa ja sitten vastaanotinkin vieraani. Emme ole hirveästi vielä ehtineet Anskun kanssa tehdä, mutta ehkä tässä loppuviikosta enemmän. Olen nimittäin lomalla torstaina ja perjantaina, eli pitkä viikonloppu odottaa viettäjäänsä.

Töissä on ollut hyvin rauhallista. Olen ehtinyt kirjoittaa harjoitteluraporttia ja jopa etsiä graduaineistoa. Olen myös lukenut YK:n sivuja venäjäksi (ääneen totta kai, työkavereiden iloksi). Olen hankkinut 10 hengen työporukalle liput Yankees-Red Sox –baseballpeliin. Olen lukenut Wikipediasta eri maiden sodista, uskonnoista, diktaattoreista ja tutustunut YK:n hyvän tahdon lähettiläiden pitkään listaan. Minulla on ollut tällä viikolla kaksi työtehtävää. Totta puhuen, turhaudun välillä todella paljon.

Tässä hajanainen kuvasaalis. Torstaina muutin tämän näköiseen asuntoon. 

Tykkään kämpästä paljon, vaikka kadun meteli onkin aika kova tähän 1.kerrokseen ja makuuhuoneessa on öisin ja aamuisin JÄÄTÄVÄN kylmä. Nukuin viime yön villatakissa. Rebeckan kanssa on helppo asua, sillä hänellä on samanlaiset käsitykset taloudenpidosta kuin minulla. Tykkään, että on suht siistiä, mutta ei tarvitse olla nipo. Kumpikaan ei halua heittää ruokaa roskiin, ja pidämme ruuanlaitosta. Repi on muutenkin äärimmäisen ihana ja rento tyttö, ja olemme jo viettäneet monet iltapalat jutellen USA:n ja pohjoismaiden eroista, käsityksistämme rahasta, politiikasta, uskonnosta ja luonnosta. Meillä on suunnitteilla brunssi, pancake-aamiainen, tacopäivällinen ja leffailta. Oikeastaan ainoa asia, jonka suhteen tapamme kotona eroavat paljon, on telkkarin katsominen. Minulle on muodostunut rutiiniksi avata telkkari heti kotiin tultuani ja pitää joko uutisia tai Big Bang Theorya taustalla. Hän ei katso koskaan telkkaria, ja varmasti ihmettelee tapaani. Toisaalta, minä en vietä kotona kovinkaan paljon aikaa koneella, sillä istun tässä päivät pitkät toimistolla.

Lauantai-iltana yritin mennä salille, mutta se oli jo kiinni. Kävelin Macy’sin ohi, ja pihalla oli Knicksien promotapahtuma. Sain sieltä tällaisen pään, joka sitten kaupungilla ja metrossa liikkuessani herätti kovasti kiinnostusta. Koska en tiedä kuka tämä heebo on, sain myös tyrmistyneitä reaktioita osakseni kohautellessani harteita sellaisille keskustelunavauksille kuten ”Heeey he’s been playing awesome the past few games, right?”

Ostin sunnuntaina kirpparilta äärettömyyssormuksen $7:lla. 

Kirppari ei ollut sellainen perinteinen rääsykojujen kehto, vaan ennemminkin käsityöläismarkkinat. Siellä oli myynnissä aivan ihania mekkoja, joita ei kuitenkaan voinut kokeilla missään. S/M-koko oli tosi lyhyt ja isompi koko oli sitten vyötäröltä löysän näköinen. Sinne jäi ihanat taskumekot. Sigh.

Työkaverit Suomi-kavereineen olivat pitämässä piknikiä puistossa, joten kävin moikkaamassa heitä. Puhuttiin julkkisbongauksista ja siitä, että Tiina näkee kaikkialla julkimoita ja minä en ikinä missään ketään. Heti kun olin lähtenyt, hän oli bongannut jonkun miesnäyttelijän Cold Case –sarjasta. Just my luck.

Annina saapui onnellisesti New Yorkiin ja oli väsynyt tyttö. Kävimme hamppareilla Wendy’sissä ja menimme kotiin. Hyvin nukutti. Eilen kävimme alakaupungilla syömässä ja kävelemässä.

En ole käynyt salilla tai lenkillä pitkään aikaan, ja alan olla todella kiukkuinen. Parina päivänä olen ollut niin vihainen töihin tullessani, että teki mieli töniä ihmisiä. Kadut ovat umpitäynnä aamuisin ja viiden-kuuden aikaan illalla, ja menen työmatkani vielä kaupungin kiireisimmän paikan eli Times Squaren kautta. Kaipaan luontoa ja hiljaisuutta todella paljon. Luulen myös, että kotiin päästyäni nukun viikon putkeen. 

Nyt lähdemme luonnontieteelliseen museoon, ja kunhan taivas kirkastuu (kuten luvattu), poistumme museon tomusta ja menemme nauttimaan auringosta. JEE!!

Lähikahvila, tosi kiva. Eiks??

Roosevelt Island

Sunnuntaina kävimme neljän tytön porukalla Roosevelt Islandilla. Saari on suikulan muotoinen maaläntti keskellä East Riveriä. Ajelimme sinne gondolilla, vai mikä tämä möhkäle on.

Saari tuntui ihan piilotetulta jalokiveltä keskellä New Yorkia. Kaunista, rauhallista, upeat näkymät. Suosittelen kaikille, erityisesti kauniina kesäpäivänä varmasti upea!

Siinä näkyy työpaikka, tuon kaikista korkeimman talon vasemmalla puolella oleva tönö.

Illalla kävimme elokuvissa. Katsoimme Ryan Goslingin uuden Place Beyond the Pines. Oli hyvä, vähän rankka mutta ajatuksia herättävä. Oikeudentajuni joutui prässiin, kun aloin miettiä muun muassa sitä, onko kosto ikinä oikein ja milloin kannattaa uhrata itsensä suojellakseen toista. Kannattaa käydä katsomassa.

Tällä viikolla olen tehnyt kotihommia, käynyt pizzalla Co.-nimisessä ravintolassa (9th Ave & 24th St), raportoinut turvallisuusneuvostosta, kouluttautunut ja nyt sairastan kotona. Nuha tuli ja vei puhdin. Täytyy levätä!

Sunday monkey

Viikko takana! Olen potenut armotonta väsymystä viimeiset seitsemän päivää, joten kotiin tultuani olen vain kaatunut sänkyyn ja vaipunut uneen, blogia pätkääkään miettimättä. Muuten, suosittelen nukkumista kaikille. Se parantaa kaikki vaivat. Unipainoitteisuudestani huolimatta jotain olen kuitenkin viikon aikana jaksanut tehdä ja nähdä, ja suurin osa niistä on ollut aika mukavia juttuja. Puhelin kulkee tietenkin aina mukana ja näpsin sillä niin paljon kuvia kuin vain jaksan, ihan teitä varten. 

Jotkin hassut jutut jää kuitenkin ikuistamatta, yleensä näin käy metrossa. Eilen metrossa oli aivan ihania lapsia: ensin äiti tuli kahden noin samanikäisen (2- ja 3-vuotiaat?) tytön kanssa junaan. Pienempi nukkui rattaissa, ja isosisko hellästi silitteli nukkuvan söpöläisen poskea ja peitteli tätä viltin alle. Hän vahti ettei kukaan töninyt rattaita tai puhunut liian kovaan ääneen. En ole koskaan ennen nähnyt niin hellää lasta, se sulatti koko junavaunun matkustajien sydämet. Seuraavaksi junaan tuli äiti noin 2-vuotiaan tytön kanssa. Tyttö oli ihan uskomattoman sosiaalinen! Hän solmi välittömästi ystävyyssuhteen ranskalaiseen turistiin ja pyysi äitiään ottamaan kuvia ystävyksistä yhdessä "Mommy! Pickurr!". Tytön oli pakko saada matkustaa ranskalaisen sylissä, ja kun uusi kaveri joutui jäämään junasta pois, kuului erittäin kovaääninen "NO!!" ja alkoi lohduton itku. Tyttö painoi pään ikkunaa vasten ja jäi nyyhkyttämään rakkaan ystävänsä perään. Jälleen, melkein koko vaunu eli hetkissä mukana ja tippahan siinä tuli linssiin. Tyttö löysi kuitenkin välittömästi uuden ystävän viereisestä naisesta ja päätyi jammailemaan Justin Timberlakea tämän headphoneista. Tämä aivan uskomaton sosiaalisuus ja iloisuus piristi ainakin minua.

Metrossa tulee vastaan muutakin mielenkiintoista. Siellä on ihan okei tuijottaa ja kuunnella toisia ihmisiä. Minulta on monesti kysytty, mikä ihmeen puhelin minulla oikein on, ja onko se parempi kuin iPhone. Joskus on kehuttu silmiä, joskus sinistä takkia, joskus tultu utelemaan, minkä kielistä kirjaa luen. Kanssamatkustajat liittyvät helposti vieraiden ihmisten keskusteluihin mukaan. Vähän aikaa sitten päädyin osalliseksi kahden amerikkalaisen (!!) kiistelyyn siitä, onko Rhode Island osavaltio vai ei. Kerrankin pääsin pätemään: "On se. Rhode Island on ainoa osavaltio, jonka nimi alkaa R:llä!" Pisteet mulle. Lisäksi pieni huomio. Metrojen penkit on mitoitettu aasialaisille pikkupyllyille, ei suinkaan tuhdeille jenkeille. Jos rivissä on kahdeksan penkkiä, siihen mahtuu yleensä istumaan 6 tai 7 ihmistä. Loput seisovat kyynärpäät toisten silmissä ja sateenvarjot painaen viereisten munuaisiin. 

Tämän viikon tapahtumiin. Aiemmin viikolla tein lujasti töitä, kävelin, shoppailin ja kävelin. Tiistaina oli ukkosmyrsky, joka teki mut tosi iloiseksi. Keskiviikkona naapuritalossa oli tulipalo, ja paikalle tuli 6 paloautoa, amppari ja poliisit. Myöhemmin yöllä viereisellä valtatiellä rysähti ihan kunnolla. Siellä oli kuulemma iso kolari, jota en kuitenkaan nähnyt. 

Lounaaksi hirveästi hedelmiä.

Tiistain helteistä iltapäivää vietin kokouksessa...

...Ja iltaa lenkillä.

Keskiviikkona kiertelin West Villagessa. Löysin ihanan kirjakaupan.

Perjantaina kävin Metissä (Metropolitan Museum of Art). Siellä saa maksaa sisäänpääsystä haluamansa summan. Opiskelijalle suositeltu hinta on $12, maksoin $10. Kiersin koko VALTAVAN museon läpi, mutta keskityin paremmin vain muutamaan näyttelyyn. Tuli nähtyä warholit, picassot, matisset ja muut. 

Eilinen oli turbopäivä. Kävin eilen brunssilla Michelin-tähden ravintolassa Publicissa (en voi kehua tarpeeksi), kiertelemässä kauppoja, Pinkyotton sample salessa, manikyyrissä Lower East Sidella ($8), ostin kahvakuulan ($4) ja kävin ekaa kertaa arcade-pelipaikassa pelaamassa flipperiä, tetristä ja pacmania. 

Yhtä juttua en ymmärrä; miten näillä suomalaisilla mimmeillä, harjoittelijoilla vieläpä, on varaa shoppailla ihan älyttömästi Michael Korsia, Calvin Kleinia, Coachia ja muita, käydä joka päivä ulkona syömässä ja drinkeillä, käydä keikoilla ja muissa tapahtumissa, kosmetologeilla, hieronnoissa ja vielä maksaa vuokra? Onko tapana sit vaan käyttää kaikki liikenevät hilut ja elää viime päivät ennen rahantuloa nollabudjetilla? Mikä on salaisuus?

Täällä on puut kukassa ja alkaa olla tosi nättiä. Kohta on aika tehdä pyöräretki Central Parkiin.