Ympäri mennään

Heräsin tänään virkkuna kello 8:30. Sain vihdoinkin nukuttua hyvät yöunet! En ole muuten nähnyt kämppistä sitten viime tiistain, kun tulin tänne. Olen palloillut jo monta päivää yksinäni kämpillä, mutta se ei kauheasti haittaa. 

Yhdentoista aikaan lähdin liikkeelle. Menin ykkösjunalla Franklin Streetille, ja kävelin etelään. Minulla ei ollut mitään strategiaa päivään, mutta hyvä päivä siitä tulikin! Nyt ropisee kuvia, beware.

Ihan ensimmäiseksi sattui silmään One World Trade Center, joten lähdin kohti sitä. Rakentaminen on aloitettu muistaakseni vuonna 2006 ja on edelleen kesken.

WTC:ltä kävelin itään, seuraten Brooklyn Bridgen opaskylttejä. Nappasin jostain kojusta hodarin aamupalaksi, kaikki mausteet!

Brooklyn Bridgen läheisellä aukiolla oli alkamassa näiden tyyppien esitys, jota jäin katselemaan. Kaikki olivat hyviä tanssijoita, joten harmitti vähän kun esitys lipsahti enemmänkin läpänheiton ja rahankerjuun puolelle tanssimisen sijaan. Otin tästä videoita, joita voin sitten näyttää joskus! Tuo lapsi kuului joillekin noista jätkistä, ei ollut turistin unohtunut skidi. 

Luonnollinen jatkumo retkelleni oli siis Brooklyn. Brooklyn Bridge oli vähän tyhmä, kun sitä ilmeisesti kunnostetaan (?) eikä sieltä näe mihinkään muuta kuin parista kohtaa. Siellä sitten käveltiin nätisti jonossa.

 Näin Vapaudenpatsaan.......... vai näinkö...

Kävelin ympäri Brooklynia ihan päättömänä, sillä minulla ei ollut edes alueen karttaa. Tykkäsin seudusta tosi paljon! Olin ehkä ainoa valkoinen tyttö koko alueella, mutta se ei paljoa haitannut. Kadunkulmissa soitettiin ja laulettiin, vanhat papat pitivät torikokouksia ja päivittelivät elämänmenoa "OOh Looord! This is CRAzy!". Iski nälkä, ja sillä sekunnilla bongasin Junior'sin. Sitä on suositeltu siellä täällä, joten sisään vain.

Istuin baaritiskille, ja tilasin French Toast with bacon and scrambled eggs. Oh yummee! Leivän päälle voisulaa, vaahterasiirappia ja omena-rusina-kanelisysteemiä. Taivas.

 Syöpöteltyäni loikkasin metroon ja ajelin takaisin Manhattanille.

Päädyin jostain kumman syystä ostoshelvetti Macy'siin, jonka läpi kävelin ehkä 10 minuutissa. Nyt on käyty, en varmasti mene enää takaisin! Hirveä paikka, hirveesti hirveän tylyjä ihmisiä.

Päämäärätön kävely jatkui. Satuin Public Libraryn eteen! Tämä kuva on nyt sitten ihan itse ottamani, kun viimeksi varastin samanlaisen kuvan netistä :)

Tehty Legoista!

 Onnellinen tyttö hihi.

Bryant Parkissa oli kova petankivääntö menossa, teki mieli mennä näyttämään vähän mallia.

 Tämä on omistettu Sadulle ja Hannalle.

Times Square, toinen järkyttävä paikka! Nyt on tämäkin surffattu läpi, en kyllä vapaaehtoisesti lähde tuohon tungokseen ja hulluuteen uusiksi.

Times Squarelta suuntasin sivukujille, missä olikin sitten tilaa ja mielenkiintoisia paikkoja.

Aikani käveltyäni totesin, että nyt riittää. Kauppaan, metroon, kotiin. Kävin kysymässä Radio Shackissa prepaid-liittymää, mutta sieltä ei kuulemma saa pelkkää liittymää ilman puhelinta. Pitää siis mennä operaattorin kauppaan asioimaan maanantaina. Olis kiva saada vihdoinkin netti puhelimeen, jotta voisin kaupungilla ollessani tarkistella osoitteita ja muita. Se järjestynee kuitenkin pian. 

Päivän opetukset: 1) metro on kätevä, mutta sen liikennöinnissä on vieläkin paljon muutoksia Sandy-myrskyn aiheuttamien tuhojen korjaustyön takia. 2) Brooklyn on ihana! Ainakin ne Manhattania lähimpänä olevat seudut. 3) 34th Streetillä on älyttömästi kauppoja, mut mua ei huvita kierrellä niissä. Kaupoissa ehtii ravata vaikka sit Suomessakin. 4) Times Square on kauhee. 5) On tää Washington Heights vaan ihana! Tykkään niin paljon tästä fiiliksestä, ja tuntuu sitä paitsi siltä että olis jossain Etelä-Amerikassa ku kaikki puhuu espanjaa. 

Istun nyt kotona, juon kahvia ja syön jugurttia. Väsyttää IHAN sairaasti! Vois sanoa, että onneks mulla ei oo täällä vielä kavereita, niin ei tarvii lähtee humpalle illalla :D 

Tämän näköinen on muuten se avainketjukoru! Aika kiva, eiks?

Työtä, hupia ja pitkäperjantaita

Eilen oli kiva työpäivä. En ole vielä päässyt tekemään sitä oikeaa hommaa, sillä minulla ei ole kulkulupia. Perehdyin kuitenkin tuleviin juttuihin ennakkoon lukemalla raportteja ja muita dokkareita. Lisäksi sain ranskan yksityistunnin! Tajusin, etten ole ihan urpoutunut ranskassa! Luetunymmärtäminen sujui ihmeen hyvin ja tajusin kaiken, mitä opettaja sanoi. Puhuminen olikin sitten eri juttu. "Ja... non... jag... non. Je!" Tunti meni älyttömän nopeasti, ja sillä välin puolustusministeri Haglund oli hiippaillut taloon. 

Eilen pidettiin happy houria ja päivystettiin Arms Trade Treaty -kokouksen tulosta. Ei mennyt läpi, mutta menee varmasti ensi viikolla yleiskokouksessa. Syyria ja Pohjois-Korea eivät Iranin esimerkistä hyväksyneet sopimusta. Häppäriltä lähdettiin toisen harjoittelijan, Tiian, kanssa ulos. Hän oli sopinut treffaavansa vaihtokaverinsa Silvian. Silvia on tosi sympaattinen ja nauruherkkä italialainen tyttö. Käytiin istumassa heidän Madrid-vaihtonsa muistojen kunniaksi espanjalaisessa tapas-baarissa jossain East 41st streetin huudeilla (en todellakaan muista tarkkaa paikkaa). Sieltä lähdettiin sitten kohti Tiian suosituksesta East Villagea kohti. Siellä käytiin pizzalla Ray'sissa, jonka jälkeen mentiin Grassroots Taverniin St. Marksille. Baari oli tosi kiva. Baarin työntekijä (ristin hänet Samiksi, sillä hän muistutti rastatukkaista Samuel L. Jacksonia) on mukava heppu, ja hän nimesi minut kaupungin ainoaksi blondiksi dominikaaniksi kuultuaan, että asun dominikaanialueella. Istuttiin Grassrootsissa kunnes iski armoton väsy, ja lähdettiin suunnistamaan kotiin. Silvia lähti Brooklyniin, ja me Tiian kanssa kohti Washington Heightsia. Junissa oli jotain häikkää, eikä ne kulkeneet normaalisti, joten mentiin taksilla vähän ylöspäin ja siitä sitten metrolla kotiin. Olin kotona myöhäänmyöhään, mutta tuntui ihan turvalliselta kulkea tuolla yksinkin. Tavallista väkeä on liikkeellä vuorokauden ympäri. Juteltiin muuten junaa odotellessa moskovalaisen legopojan kanssa. (Tykkää legoista --> haluaa hammaslääkäriksi :D) Tuli puhetta opiskeluista ja töistä, ja kerroimme mitä teemme: "We're just interns at the mission. We do nothing important." Hän sanoi, että meidän pitäisi unohtaa suomalainen vaatimattomuus ja olla ylpeitä saavutuksistamme. Näinköhän.

Tänään heräsin ihan liian aikaisin. Minulla ei ollut täällä kotona mitään ruokaa, joten söin aamupalaksi turkinpippureita. Katsoin NY Islandersin ja Philadelphian pelin sekä BBC:n uutiset. Nälkä ajoi possun ulos, ja lähdin kävelemään Riversidea etelään. 

Ostin Columbia Uni Cafesta smoothien, ja menin Columbia Universityn kirjaston portaille istumaan. Fiilistelin yliopiston tunnelmaa. Pihalla oli kirpparia ja vaikka mitä rallya pystyssä. Ihmiset makoilivat nurmikoilla ja lämmittelivät auringossa. Ei paha tunnelma ollenkaan!

Yliopistolta kävelin Broadwayta alas. Lopulta jalat väsyivät, ja menin metrolla muutaman pysäkin. Löysin jännän ruokakaupan ihan sattumalta. Siellä oli uskomaton hevi- ja juustovalikoima, ihania kahveja ja kaikkea mahdollista erikoista. Kaupassa käyminen täällä on muuten ihan kamalan vaikeaa. Valikoin jugurttia 4 minuuttia (katsoin kellosta) ja kahvia 3 minuuttia. Päädyin ostamaan samaa jugurttia kuin eilenkin ja tämän näköistä SUPERhyvää kahvia. 

Kaupassa meni noin $25, enkä ostanut kummempia: vähän salaattiaineita, tofua, juustoa, hedelmiä, ja aamukahvitarvikkeet. Täällä ei siis kovin halvalla pääse. Muuten, sama ilmiö alkaa puskea esiin kuin viimekin kesänä, ei tee nimittäin yhtään mieli lihaa. Lähdin kantamusteni kanssa metrolla kotiin. Kotona keitin kahvit, tein salaatin ja juttelin kotiväen kanssa tunnin verran skypessä. Lorahti muuten kastiketta aika reippaalla kädellä salaatin päälle :D

Tältä näyttää muuten talon ala-aulassa. Aula on valtavan iso!

Terkkuja pelokkailta pistorasioilta. Mä yritän niitä kaikkia rauhoitella ja lohduttaa, mut ne vaan pelkää. Hyvää pääsiäistä kaikki murut!

Lähtöjännitys on aiheuttanut hänen aivoissaan ilmeisiä vaurioita

Lennän tiistaina, työt alkaa keskiviikkona. American Airlines hidastelee lippujen kanssa, niiden pitää varmistella asioita X ja Y. Oli muuten jännittävä puhelu tänään AA:n (juu juu, anonyymit alkoholistit) asiakaspalveluun, ei oikein ymmärretty toisiamme sen aspan kanssa. Kuulin vain oman ääneni enkä häntä oikeastaan ollenkaan, ja kaunis intialainen aksentti vaikeutti asioita. Tosin niin teki varmaan toisen osapuolen suomalaisugrilainenkin korostus.  Nauratti ihan hulluna.

Vuokraemäntä lupasi ostaa minulle ilta- ja aamupalaa valmiiksi. Epäilen, että hän ei halua päästää mua illalla kauppaan. Hän myös suositteli "highly" että tuun JFK:lta taksilla junan sijaan. Olen seikkaillut tulevilla kulmilla Street View'n avulla, näyttää ihan lupaavalta. Netissä tosin jutellaan, että huudit olis ihan ghettoa, mutta sen näkee sitten. Näytän niille uhoaville dominikaaneille närhen munat, ihan niin kuin Kiira Korpi tekis. 

Olen laittanut asiapaperit nätisti muovitaskuun, noudattanut to do-listaan keskellä yötä kryptattuja asioita niin hyvin kuin olen pystynyt: teipannut matkalaukkuun osoitelappusen ja suunnitellut jo matkalukemisen. Se tulee näillä näkymin pitämään sisällään kaksi lehteä ja yhden pokkari. Googi osti eilen turkinpippureita, otan niitä mukaan. Vitsi mun tulee sitä taas ikävä. Aina mä lähen jonnekin, vähintäänkin toiselle puolelle maata. Mut niin se vaan on, että arvostan sitä aina vaan enemmän. Niin ku äiti sanois: "oot sinä jo puoliskos valinnu."

Purkkaakin pitää muistaa ottaa mukaan. Osaankohan mä antaa tippiä oikein? Pietarissa jätin vaan jonkun pikkusetelin, mikä sattui kukkarossa olemaan. Tuolla on kai jotain sääntöjäkin: ravintoloissa 15-20 prosenttia, taksikuskeille 10-15 %, baarissa $1 per drinkki. No hitsi, hyvinhän nää tuli ulkomuistista. Noin 15 prossaa saa kätevästi, kun tuplaa veron (vero NYC:ssa on 8,875 prosenttia, jos nyt tarkkoja ollaan). USAn viisumi on muuten aika hieno, varsinkin kun se on oma. Ihailin niitä jo viime kesänä passeissa. Meksikonkin viisumi on muuten hieno... Ja Japanin! Viisumi päättyy samana päivänä kuin työsopimuskin, joten kai sieltä on sitten loikittava pois jo 26. kesäkuuta. Yalen, Bostonin ja Woodbury Outlet Villagen reissut on ehdittävä tehdä ennen sitä. 

Mitä muuta aion? Nämä nyt ainakin! 
- käydä kirjakaupoissa ja Public Libraryssa

- Staten Island Ferry

- New Jersey Devilsin peli (Ilja odottelee mua jo!)

- Yankeesin peli

- syödä jätskiä, juustokakkua, fro-yoa ja bageleita 

- kaikki sanoo, että Starbucksissa pitäis käydä. Ja vieläpä usein. Tekis mieli vastustella mut hei, kyse on kuitenkin kahvista.

- Empire State Building, Chrysler Building, Ground Zero......

- monet museot ja muut kulttuurimestat on ilmaisia YK-kulkuluvalla, niihin siis. Useat on tosin muutenkin ilmaisia.

- Metin portaat ja muita statusta buustivia paikkoja (istun ihan varppina ylempänä ku Blair!)

- Village, Tribeca, Chelsea, Soho ja tietysti elämä Manhattanin ulkopuolella: Brooklyn, Queens, Bronx, Staten Island ja sitten se New Jersey. Asun muuten ihan NJ:n rajan tuntumassa.

Pinterest

Tulkaa joku mukaan? Minua jännittää ihan hirveästi.

Okei, ei sitten! 

News flash

Olen haaveillut New Yorkista vuosia ja taas vuosia. Olen haaveillut ulkoministeriön hommista koko pienen ikäni, ja nyt sain harjoittelupaikan Suomen YK-edustustosta. On erittäin vaikeaa uskoa, että olen lähdössä unelmieni työpaikkaan unelmieni kaupunkiin alle viikon päästä. Onko tämä minun elämäni? Kuka siitä suunnitteli näin mahtavan?! Mikään tavoiteltavan arvoinen ei tule tarjoittimella, niin olen jälleen todennut. Olen tehnyt kovasti töitä harjoittelun toteutumisen eteen, ja jätän muun muassa gradun jäähypenkille rauhoittumaan. Miettiköön siellä syntyjä syviä heinäkuuhun asti. Minä lähden merten taa hakemaan inspiraatiota elämään.

Voisinpa kaataa tähän päässäni myllertävän hirmumyrskyn, mutta kun en voi. Sitä ei voi sanoiksi pukea, se täytyy elää. Nyt harjoittelun lopullisesti varmistuttua uskallan kuitenkin alkaa paljastaa tulevaa pala palalta, joten saan purettua jännitystäni edes hieman kirjoittamisen kautta. Paniikki huudolla ja itkulla höystettynä, raivokas nauru, epäusko, kauhu ja into vuorottelevat. MHWIIIH! Kohta pitää olla valmis lähtöön! Tehkää jo se viisumi niin saan ostaa lennot! Mä en osaa mitään. Miten puhutaan englantia? Miten käytetään metrokorttia (---> youtube-videot auttoivat tällä heikolal hetkellä)? PILVENPIIRTÄJIÄ. Kevät New Yorkissa. Yhdistyneet kansakunnat, vai oliko se kulmakarvat. Joka tapauksessa, minä, siellä. Ymmärrättekö? Us-ko-ma-ton-ta.

Suomalainen koulujärjestelmä passivoi

Haluan tehdä kannanoton. Kannanottoni perustuu omaan kokemukseeni suomalaisena nuorena, joka on suorittanut oppivelvollisuutensa aivan tavallisessa koulussa, Itä-Suomessa kylläkin. 

Olen huomannut, että kerron mielipiteeni mieluummin kirjallisessa muodossa kuin sanallisesti. Taipumus vaikeuttaa menestymistäni työ- ja opiskelumaailmassa. Tiedän, mitä olisi pitänyt tehdä toisin, jotta uskaltaisin avata suuni keskustelutilaisuuksissa ja vaikuttamisen paikoissa. Minun olisi pitänyt saada heittäytyä ja olla tyhmä.

Kyse on vakavasta asiasta. Mielestäni teema käsittelee jopa sananvapauden ideaa. Ei sen rajoittamista, vaan sen mahdollistamista. Kuinka taata lapsille ja nuorille parhaat mahdolliset välineet osallistua ja vaikuttaa? Työhön voi ryhtyä kannustamalla rohkeuteen ajattelussa ja keskustelussa.

Väittely- ja argumentaatiokulttuuri on suomalaisessa koulujärjestelmässä köyhää. Oppilaita ei suostuta asettamaan asemaan, jossa he joutuvat esittämään ja puolustamaan omaa mielipidettään. Esiintyminen tapahtuu ennalta suunnitelluissa tilanteissa, ja spontaani esilläolo on vain harvojen yksilöiden harteilla. Suomalaisessa koululuokassa on liian helppo piiloutua ja verhoutua hiljaisuuteen. Koko oppivelvollisuuden voi suorittaa menestyksekkäästi kysymättä yhtäkään kysymystä, mikäli osaa ilmaista opetetut asiat sujuvasti kirjallisessa muodossa. Koulumaailmasta ulos putkahtavat nuoret joutuvat kovan paikan eteen, kun jatko-opinnoissa ja työelämässä vaaditaan taitoja, jotka jäivät huomioimatta 9–12 kouluvuoden aikana. On osattava olla kriittinen, pystyttävä perustelemaan valintansa vakuuttavasti sekä hallittava usean eri kielen keskustelukulttuurit. Onko ihme, että useat nuoret ovat hyvin epävarmoja osaamisestaan ja pysyvät mieluummin sivuroolissa työelämässä?

Keskustelun puute koululuokissa johtaa opetettavan tiedon kritiikittömään hyväksymiseen ja siihen, etteivät oppilaat uskalla kyseenalaistaa faktoina esitettyjä asioita. Aina on kyseenalaistettavaa, kysyttävää ja ihmeteltävää, oli asia kuinka yleisesti hyväksytty tahansa. Tämän tulisi olla tärkein koulussa opetettava taito. Koulussa on tarkoitus oppia. Siellä saa olla tyhmä, kysyä tyhmiä kysymyksiä ja väittää vastaan. Myöhemmin elämässä on osattava puolustaa omia ajattelumallejaan, joten sitä täytyy saada harjoitella turvallisessa luokkaympäristössä. On myös opittava kompromissin merkitys. Keskustelun ja argumentaation hienous on, että se rakentaa uusia maailmankuvia ja uutta todellisuutta. Vain tähän toimintaan osallistumalla nuori voi ymmärtää, mitä itse arvostaa, ja elää sen mukaisesti.